Mielenosoittajat tunkeutuivat presidentinpalatsiin Brasiliassa – mellakat johtuvat vallanvaihdosta

2 min 10.1.2023 YLE Uutisluokka

Brasilian pääkaupungissa Brasíliassa nähtiin loppiaisviikonloppuna toisinto Yhdysvaltojen kongressitalon kahden vuoden takaisista tapahtumista. Levottomuuksiin osallistui median arvioiden mukaan noin 3 000 ihmistä. Satoja on pidätetty.

Tuhansia entisen presidentin, äärioikeistolaisen Jair Bolsonaron kannattajia tunkeutui sunnuntaina maan demokratian kolmeen tärkeimpään rakennukseen: presidentinpalatsiin, kongressitaloon sekä korkeimman oikeuden rakennukseen. Tällä kertaa kongressi ei kuitenkaan ollut koolla eikä kukaan kuollut mellakan yhteydessä.

Mellakoitsijat kiistävät lokakuun vaalituloksen, jonka myötä työväenpuolueen Luiz Inácio Lula da Silva palasi valtaan. Tätä ennen laahaavasta kannatuksesta kärsinyt Bolsonaro oli viljellyt vuosien ajan väitteitä vaalivilpistä. Bolsonaro ei tunnustanut vaalitappiotaan eikä osallistunut Lulan virkaanastujaisiin, vaan matkusti Yhdysvaltojen Floridaan. Sunnuntain mellakan Bolsonaro tuomitsi vasta kuusi tuntia sen puhkeamisen jälkeen.

Edessä ovat myös pitkät oikeusprosessit. Satoja hallintorakennuksiin tunkeutuneita on pidätetty. Brasilian mediassa mellakoitsijoita kutsutaan jo terroristeiksi ja vallankaappaajiksi. Tuomioista päättävät kuitenkin lopulta oikeusistuimet.

Lisää samasta teemasta


Hakutulokset
clear
Piilota hakutulokset

Lisätietoa evästeistä

Evästeiden avulla Yle Triplet tarjoaa paremman käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Käytämme palvelussa vain välttämättömiä evästeitä. Kun hyväksyt evästeet, voimme kehittää palveluistamme entistä parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä.

Hyväksy välttämättömät evästeet